15:12 29th July 2019

Vaihtarimatka Eteläsaarella

Olin marras-joulukuun vaihteessa vaihtareille järjestetyllä matkalla Eteläsaarella. Tapasin siellä niin monta kivaa vaihtaria! Meidän matka lähti Wellingtonista, jossa tavattiin kaikki aikuiset ja muut matkustajat. Syötiin lounasta ja otettiin lautta Eteläsaarelle Pictoniin. Lauttamatka oli niin upea. Vesi kimmelsi niin nätisti!

Oltiin yötä söpössä paikassa nimeltä Blenheim ja aamulla jatkettiin matkaa Nelsoniin, jossa meille annettiin aikaa katsella ympärillemme. Matkan varrella oli muutama upea pysähdys, mm. silta, jonka alla oleva vesi näytti tosi vihreältä.Nelsonin jälkeen ajoimme tosi mutkaista vuoristotietä Poharaan, jossa yövyimme kaksi yötä. Pohara on Abel Tasman kansallispuistossa, ja hyödynsimme ympärillä olevaa luontoa kunnolla! Me melottiin (näkyi hylje ja lintuja), käveltiin vesiputoukselle ja nähtiin Pupu springs, joka on eteläisen pallonpuoliskon isoin makeanveden lähde. Illalla oli iso nuotio, jonka äärellä paistettiin vaahtokarkkeja.

Hyljekommuunia ihmettelemässä

Retken neljäntenä päivänä oli paljon ajamista, mutta pysähdyimme kävelemään Buller Gorgen riippusillan yli. Se oli hirveen korkealla ja heilu jokasella askeleella. Illalla mentiin rannalle, jossa nähtiin hyljekommuuni. Retkellä pääsi oikeasti näkemään paljon uutta luontoa! Seuraavana päivänä nähtiin delfiinejä ja Weka-lintu, joka on noin kanan kokoinen siivetön lintu. Delfiinit spotattiin Punakaikin “pannukakkukiviltä”. Sieltä oli upea näkymä merelle. Weka oli taas kullankaivuukaupungissa. Kokeiltiin kullanhuuhdontaa ja saatin itse huuhdotut kultahiutaleet pullossa tuliaiseksi.

Matka Queenstowniin

Kuudes päivä oli täynnä erilaisia maisemia. Aamupäivällä käveltiin jäätikölle, lounas oli merinäköalapaikalla, käytiin rannalla, metsässä, vesiputouksella ja illalla saavuttiin Wanakaan, jossa on upeita kivisiä vuoria. Wanakaa ehdittiin tutkia muutama tunti ja nähtiin kuuluisa puu, josta on tuhansia instagram-postauksia. Wanakasta lähdettiin Queenstowniin ja pysähdyttiin Kawarau -benjipaikalla, jossa monet meistä tekisivät pari päivää myöhemmin benjihypyn. Useimmat yöt retkellä ollaan yötä Holiday Park -nimisissä paikoissa, joissa voi telttailla, pysäköidä asuntoauton tai vuokrata motellihuoneen. Queenstownissa oltiin yötä leirikeskuksessa kaupungin ulkopuolella.

Queenstownin eka kokonainen päivä alkoi ryhmäaktiviteeteilla. Jet boating punaisessa veneessä pari senttiä kallioiden vieressä. Hiihtohissillä vuorelle ja vuoren päällä hieman erilaista kelkkailua radalla. Se tuntui kartingilta isoon alamäkeen! Näistä aktiviteeteista teki parhaan se, että kaikki tekivät ne. Jopa aikuiset. Seuraava päivä oli vapaaehtoisille aktiviteeteille. Osa teki benjihypyn, toiset Taru Sormusten Herrasta -kierroksen nelivedolla luonnossa, toiset laskuvarjohypyn. Mä tein köysiradan ison rotkon yllä ja menin järviristeilylle, jossa kerrottiin alueen historiasta ja luonnosta.

Yhdet upeimmista maisemista retkellä olivat Fjordlandin kansallispuistossa. Korkeita kivisiä vuoria, joihin ilmestyy satoja vesiputouksia kun rupee satamaan. Yksi maailman ainoista paikoista, jossa toivoo sadetta! Pääsimme parin tunnin risteilylle Milford Soundeille.

Uuden-Seelannin korkein vuori

11. päivä ja Dunedin. Oltiin aikataulusta myöhässä, kun bussista puhkes rengas. Saatiin pari tuntia vapaa-aikaa Dunedinissa ja nähtiin upeita rakennuksia. Käytiin yhdessä Baldwin Streetillä, joka on maailman jyrkin asuinkatu. Seuraavana päivänä ajettiin Uuden-Seelannin korkeimmalle vuorelle, Mt Cookille asti. Tehtiin parin tunnin vaellus sateessa. Sitten tuli itsenäisyyspäivä ja sitä juhlittiin ottamalla kuvia suomenlipun kanssa ja tutkimalla Christchurchia. Illalla syötiin sipsejä ja oltiin suomalaisten kesken juhlan kunniaksi!

Retken koko kohokohta oli Kaikoura, jossa nähtiin hirveän läheltä hylkeitä, sekä pääsin uimaan delfiinien kanssa. Kaikoura oli suloinen rantakaupunki. Delfiinit olivat niin leikkisiä!

Huh, mikä reissu! Kerran elämässä vain pääsee tällaisella porukalla näin upeisiin paikkoihin. Jos ootte menossa vaihtoon, kannattaa todellakin osallistua jollekin retkelle!

Sammy Aucklandissa

Sammy Aucklandissa

Uusi-Seelanti

Unohtumaton elämys

Vaihtovuosi on ainutkertainen kokemus, joka muovaa tulevaisuuttasi. Tilaa esitteemme, josta saat apua vaihto-oppilasjaksosi suunnitteluun. Varaa sitten ilmainen tapaaminen kanssamme ja tee suunnitelmastasi totta.