12:03 04th June 2019

Mitä syödään päivän aikana Amerikassa?

Mitä syödään päivän aikana Amerikassa?

Amerikkalainen ruoka ja ruokailu ajat eroaa Suomesta jonkun verran ja niihin on ollut totuttelemista täällä. Aamupala viikolla on mulla hyvin samanlainen, kun Suomessakin, eli syön joko puuroa ja marjoja tai muroja ja jugurttia. Viikonloppuisin mun host-äiti yleensä valmistaa paahtoleipää, munakokkelia ja pannukakkuja tai vohveleita, ja noi siis kuuluu perinteiseen amerikkalaiseen aamupalaan. Koulussa syödään lounas, ja päivällinen syödään yleensä vasta seitsemän tai kahdeksan aikaan riippuen harrastuksista.

Koululounas

Mun lounas koulussa alkaa kymmentä vaille 11 ja kestää 45 minuuttia. Alussa toi aika tuntu tosi aikaselta syödä lounas, kun Suomessa lukiossa olin sen tottunut syömään vasta ennen yhtä, mutta nykyään toi aika tuntuu hyvältä, sillä se on puolessa välissä mun koulupäivää, ja koska aamupalan syön jo kuudelta niin nälkäkin on jo tolloin. Mun koululla on iso ruokala, ja sit myös ruokalan ulkopuolella on paljon pöytiä. Syön lounaan yleensä seitsemän amerikkalaisen kanssa ruokalan ulkopuolella olevassa pöydässä.

Mun host-äiti tekee joka aamu lounaan mulle ja mun host-siskolle, mutta jos tiiän et mun host-äiti ei pysty aamulla tekeen meille lounasta niin sit teen sen ite edellisenä iltana valmiiksi. Mun lounas koostuu yleensä voileivästä, hedelmästä tai marjoista ja suolakekseistä tai välipalapatukasta. Voileipänä mulla on vaihtelevasti joka tummaa moniviljaleipää tai vehnäleipää ja siellä välissä runsaasti kinkkua tai kalkkunaa ja juustoa, jotta jaksan koko päivän. Hedelmänä on yleensä banaani, omena tai viinirypäleitä.

Monet mun kaverit ostaa koulusta lounaan ja se maksaa 50 sentistä muutamaan dollariin riippuen siitä mitä haluu syödä. Mun koulussa luonas vaihtoehtona on ihan hyvin terveellisiä salaatteja ja hedelmiä sekä kevyempiä jugurtteja, mutta yleensä täällä lounaaksi ostetaan joko pizzaa, burgereita tai burrito. Mun kaverit myös välillä ostaa vaan sipsipussin tai riisimurokeksin lounaaksi. Mun koulun alueelta ei saa poistua päivän aikana, mutta sitten osa oppilaista hyödyntää Uber eats –palvelua ja tilaa kouluun ruokaa sen kautta.

All American favorite

Suosittu välipala tai välillä jopa lounas täällä on pb&j eli peanutbutter and jelly -sandwich. Jos haluut maistaa tätä amerikkalaisten klassikko herkkua niin tarvitset maapähkinävoita, sun lemppari hilloa ja kaksi paahtoleipä viipaletta. Mä sanoisin, että vehnäpaahtoleipä maistuu tässä parhaimmalta. Toiselle leivälle levitä runsaasti maapähkinävoita ja toiselle hilloa. Sitten käännä leivät vastakkain ja leikkaa keskeltä kahdeksi kolmioksi. Hillon voi myös korvata banaanin siivuilla, jolloin tulee vähän vaihtelua. Pb&j on ehdottomasti mun yks lemppari ruuista täällä!

Kasvissyöjäkin pärjää

Ruokakaupoissa täällä on kyllä hyvät valikoimat kasviksia, mutta silti monet perheet ei välttämättä tiedä miten valmistaa kasviksista ruokaa. Monissa ravintoloissakin tarjoillaan kasviksia, mutta ne on saatettu joka uppopaistaa tai sitten kuorruttaa juustolla. Mun perhe täällä onneks hyödyntää paljon kasviksia ja niillä korvaa välillä hiilihydraatit päivällisestä. Mä en ite oo kasvissyöjä, mut tiiän muita vaihtareita ketkä on ja niin niiden on välillä vähän hankala täältä löytää syötävää, varsinkin pikaruokapaikoista. Mutta halusin vaan sanoa että vaikka ei kasvissyöjä oliskaan pystyy täälläkin silti syömään ihan terveellisesti.

Veeran vaihtariblogi

Veeran vaihtariblogi

USA

Unohtumaton elämys

Vaihtovuosi on ainutkertainen kokemus, joka muovaa tulevaisuuttasi. Tilaa esitteemme, josta saat apua vaihto-oppilasjaksosi suunnitteluun. Varaa sitten ilmainen tapaaminen kanssamme ja tee suunnitelmastasi totta.