12:52 08th June 2018

Vinkki vitoset tuleville vaihto-oppilaille

Vaihtovuosi lähenee loppuaan

Moikka, en voi uskoa, että kirjotan mun vaihtovuoden vikaa oppilasblogia. Aika on mennyt niin nopeasti ja tuntuu että vasta kirjoittelin lähtötunnelmista ja matkasta rapakon toiselle puolelle vuodeksi tietämättä mitä odottaa. Paljon unohtumattomia ja uusia kokemuksia rikkaampana halusin jakaa viisi vinkkiä tuleville vaihtareille. Löysin ite näistä viime vuonna paljon apua, joten toivottavasti voin auttaa omien kokemuksien kautta saman lailla!

1. Älä stressaa liikaa papereista

Ennen lähtöä on varmasti monien stressin aihe saada kaikki paperit valmiiksi ja saada kuulla sijoituksesta ja host perheestä. Itse hain harrastukseni kautta perheen (koska luistelin paikallisessa joukkueessa vuoden ajan, piti mun aluksi löytää joukkueesta paikka ja näin myös host perhe jotka ovat tuttuja luistelun kanssa, usein samasta joukkueesta/seurasta). Mutta stressasin kovasti, että täytinkö hakupaketin ja viisumihakemuksen paperit oikein ja tarpeeksi ajoissa. Saanko viisumin, koulupaikan tai pääsenkö kielitesteistä läpi. Ensinnäkin turhaan stressata kielitestiä, vaihtoon lähdetään ennen kaikkiaan oppimaan lisää kieltä! Viisumihakemus voi vaikuttaa pelottavalta mutta Exploriuksen henkilökunta auttaa kyllä paketin täytössä ja kaikille saadaan viisumi!

2. Pidä mieli avoinna

Itse mietin paljon juuri ennen lähtöä millaista elämä jenkeissä tulisi olemaan. Voin sanoa, että turha ottaa minkäänlaisia oletuksia muiden kokemusten perusteella. Jokaisen vuosi tulee olemaan omalaatuinen ja eroaa muista. Turha asettaa oletuksia tai vertailla muihin vaihtareihin. Voin luvata, että sun vuosi tulee olemaan unohtumaton mutta kannattaa yrittää lähteä mahdollisimman avoimin mielin ja kokea kaikki ilman ennalta oletuksia, näin säästät turhaa energiaa, ja nautit alusta alkaen täysillä.

3. Pakkaa vuoden alussa vähemmän kuin kuvittelet tarvitsevasi

Tiedän, kuinka vaikea on yrittää päättää mitkä vaatteet kannattaisi ottaa mukaan ja etenkin kun on mahdoton arvata mitä oikeasti paikan päällä tulee käytettyä. No itse, vaikka kuvittelin tarvitsevani kaikkea mitä tuli pakattua, muuttui pian näkemykseni asetuttua uuteen ympäristöön. Ostin itse paljon uusia vaatekertoja ennen koulun alkua, mutta kaduin pian päätöstä. Pian omaksuin paikallisten ”tyylin” ja ei tullut enää käytettyä vaatteita joita ostin ennen koulun alkua. Ja eikä tämä tarkoita, että näin tapahtuu jokaisen kohdalla mutta itse koin että olisin ehkä voinut toimia toisin.

4. Älä pelkää puhua asioista host-perheelle

During the year, I have learned the best way to make the relationship with my host family work. Not much of a problem, but I did find a few tips that I thought were useful to share. The key to everything is openness with host parents and siblings. It doesn’t help to deal with problems alone, and I felt that the agreement was smooth when I was able to honestly say and talk about things. And it’s not at all that I was afraid to talk to my host mother about things, if someone happened to bother me. But the sooner I took a good moment to bring it up, it could turn out that the matter had also worried them. For example, if you feel homesick, you should discuss this with your host parents. I was afraid to tell my host mother, because there were no problems with them, and I was afraid that it might be taken the wrong way, and they might get hurt. And just as a reminder, homesickness comes and goes, and you shouldn’t be afraid of that either. After talking with my host mother, I already felt much better, and definitely in retrospect, I could have brought it up much sooner.

5. Try new things

And whether it’s about school, free time or a hobby. I warmly recommend trying everything. You get so much more out of your gap year, meet new people and try new things that you might surprisingly enjoy. I personally experienced when my skating season was over and I felt like I couldn’t find anything to do, and it seemed difficult to try something new when skating has always been my thing, so to speak. And even though it’s still a big part of my life, I only had a few months left in the Yankees. So I started trying different and new activities and got a lot of new unforgettable experiences. I felt that the more I tried things I would most often end up saying no to. So, as a tip, say yes to new and strange things as much as possible! But of course, don’t try anything you’re not sure about. Although you should be brave and be positive about new things, you should never go too far out of your comfort zone, it is also good to know your own limits. Enjoy, experience and fall in love

Olga Illinoisissa

Olga Illinoisissa

USA

Unohtumaton elämys

Vaihtovuosi on ainutkertainen kokemus, joka muovaa tulevaisuuttasi. Tilaa esitteemme, josta saat apua vaihto-oppilasjaksosi suunnitteluun. Varaa sitten ilmainen tapaaminen kanssamme ja tee suunnitelmastasi totta.