12:36 28th February 2018

Saksan karnevaalit :D

Vaihto-oppilaana saksalaisissa karnevaaleissa

Moi! Tässä blogissa kerron teille Saksan Karnevaaliajasta. Karnevaalikausi alkaa varsinaisesti Saksassa jo 11.11 eli marraskuussa, kello 11:11. Karnevaaleja juhlitaan kuitenkin pääosin helmikuussa ja ne huipentuvat Rosenmontagiin, 48 päivää ennen pääsiäistä. Sen jälkeen alkaa paastojakso (40 päivää ennen pääsiäistä). Alue jossa asun, eli Nord-Rhein- Westfalen, Saksan länsipuolella on tunnettu karnevaaliajasta. Köln, Dusseldorf ja Mainz varsinkin.

Mitä saksalaisissa karnevaaleissa tapahtuu?

Isoissa kaupungeissa järjestetään suuria paraateja, joissa soitetaan musiikkia, tanssitaan ja kaikki ovat pukeutuneita. Kulkueen mukana kulkevat noin 10 000 juhlivaa ihmistä, lasta ja hevosta kuorma-autojen kyydissä sekä jaloin. He heittävät myös karkkia (140 tonnia), syötävää, nenäliinoja, kukkia ja vaikka mitä jopa yli miljoonalle (!!) sivustakatsovalle lapselle ja vanhemmalle. Karnevaalien aikaan Saksalaiset myös juovat paljon olutta ja kasaantuvat isojen kaupunkien keskustoihin juhlimaan (kaikki tietysti naamiaisasut päällä!!) Joka paikka on siis täynnä hassusti pukeutuneita, karnevaalilauluja laulavia ihmisiä.

Karnevaalit koulussa

Koulusta oli kaikille perjantai vapaa ja torstaina koulua oli vain kello 11:11 asti. Myös seuraavan viikon maanantai ja tiistai oli vapaata. Torstaina melkein kaikki koulussa olivat pukeutuneita ja tunneilla oli muuta ohjelmaa kuin opetusta, esim leffa tai vaan yleistä chillailua.

Vaihto-oppilaan karnevaalipäivät

Karnevaaleja edeltävänä viikonloppuna kävin host-perheen kanssa Karnevalssitzungissa, eli tapahtumassa jossa naamioituneet ihmiset kertoo vitsejä ja laulaa lavalla. Kaikkea en siellä ymmärtäny, kun se sattui olemaan kölnin- murteella 😀 Hauskaa mulla kuitenkin oli ja sain siellä mun ekat karnevaalifiilikset.

Torstaina menin koulukavereiden kanssa Dusseldorffin keskustaan. Siellä oli aivan täyttä, hyvä että eteenpäin pääsi. Joka paikassa soi aina musiikki ja kaikki ihmiset on todella puheliaita ja avoimia. Keskustasta ei löydä ketään, jos ne kerran kadottaa, esim vessajonon (noin 1h) aikana. Mulla oli todella hauskaa mun kavereiden ja koulututtujen kanssa.

Perjantaina yks mun kaveri järjesti karnevaalijuhlat kotona, ja kokoonnuttiin sinne noin kymmenen kaverin porukalla. Lauantai meillä sitten menikin nukkuessa ja perheen kanssa.

Sunnuntaina lähdin mun host-perheen kanssa Bruhliin, Kölnin lähistölle, eli just sinne ”pahimmalle” karnevaalialueelle. Oltiin kattomassa Bruhlin karnevaalikulkuetta. Rekkoja, ihmisiä, lapsia, musiikkia, karkkia ja niiin paljon kaikkea! Sen jälkeen käytiin syömässä mun host-isovanhemmilla.

Maanantaina (vapaa koulusta) olin kavereiden kanssa viereisen kylän karnevaalikulkuetta katsomassa ja siellä oli mun koko koulu 😀 Sama kulku sielläkin, eli musiikkia, tanssia ja kaikki pukeutuneita. Illalla käytiin vielä pizzalla kavereiden kanssa!

Vaihtarin fiilikset karnevaaleista

Mulla oli tosi hauskaa koko karnevaaliajan, oi kun olis aina karnevaalit! Kaikki on todella avoimia ja mikään ei ole vakavaa karnevaaliaikana. Saksalaiset on todella innokkaita kertomaan karnevaaleista ja juhlimaan oikeen kunnolla! Karnevaalit on kuin viides vuodenaika. Harkitsen jo nyt että tuun taas ens vuonna Saksaan karnevaalien ajaksi, jos ne vaikka sattuis olemaan hiihtoloman aikaan. Eniten mua järkytti todella suuri ihmisten määrä ja pitkät vessajonot. En oo ikinä nähnyt sellasia massoja naamioituneita ihmisiä. Missään ei oo hiljasta eikä tyhjää!

Terkkuja Saksasta <3 Anna-Sofia

Anna-Sofia Düsseldorfissa

Anna-Sofia Düsseldorfissa

Saksa

Unohtumaton elämys

Vaihtovuosi on ainutkertainen kokemus, joka muovaa tulevaisuuttasi. Tilaa esitteemme, josta saat apua vaihto-oppilasjaksosi suunnitteluun. Varaa sitten ilmainen tapaaminen kanssamme ja tee suunnitelmastasi totta.