13:28 03rd January 2018

Jouluni Saksassa

Moi! Tässä blogissa kerron mun joulusta Saksassa.

Joulutorit (Weihnachtsmarkt)

Joulutoreja löytyy Saksasta joka nurkasta. Kaikissa kaupungeissa on joulutori ja osassa jopa monta. Joulutori /markkinat on siis jouluinen tapahtuma, missä myydään pienissä kojuissa kaikenlaista. Kuten esim. Gluehweinia (glögi), vohveleita, lämpösiä kastanjoita, churroja, lettuja, savustettua kalaa, joulukoristeita ja jopa suomalaista hunajaa… -siis about kaikkea. Kojut ilmestyy yleensä jo marraskuun lopussa tai viimeistään joulukuun ensimmäiseks viikonlopuks. Ne levittää ihanasti joulutunnelmaa ja lämpöä kaupunkiin vähintään jouluun asti, osa jopa joulukuun loppuun. Mä ehin joulunaikaan kävästä neljän eri kaupungin joulutorilla 😀

Saksalainen ruoka jouluna

Oon yrittäny tiedustella monelta et minkälaista on perinteinen lämmin jouluruoka Saksassa. Sain aina saman vastauksen : sellasta ei ole. Kaikilla perheillä on omat perinteet ja osalla ei ole perinteitä ollenkaan. Mun hostperhe söi jouluna Raclettia, joka on kuulemma suosittu ruoka jouluna sekä uutena vuotena. Raclette on siis ruokalaji missä asetetaan ”grilli” keskelle pöytää ja kaikilla on oma ”lapio” joka täytetään ruualla ja juustolla ja asetetaan ”grilliin” lämpenemään. Kun juusto päällä on sula, voi ”lapion” syödä ja samalla täyttää seuraavan. Moni saksalainen perhe syö myös hanhea kaalin ja perunoiden kera.

Leipominen

Iso osa mun hostperheen jouluun valmistautumisesta on leipominen. Mun hostit antaa joka joulu kaikille lahjaks itse tehtyjä praliineja. Koko keittiö muuttuu siis praliinitehtaaksi joulukuun aikana. Tehtiin, täytettiin, suljettiin ja koristeltiin joulukuussa noin 350 praliinia, käsin. Mun hostperhe leipoo myös paljon kaikkea muuta. Veikkaan että meiltä löytyy ainakin 8 eri sorttia keksejä ja pieniä leivoksia. Suomessa leipominen ei ikinä oo ollu mulle iso osa joulua enkä oikeestaan edes osaa leipoo, mut tykkään tehä mukana kaikkea.

Joulu hostperheessä

Mun hostperhe viettää joulua yleensä mun host-äitin vanhempien luona, mutta tänä vuonna ne ei olleet itekkään kotona joten ei voitu mennä sinne. Me vietettiin joulua pienellä porukalla, johon kuulu siis mun host-vanhemmat ja host-äitin veli. Syötiin pitkään, juteltiin, avattiin lahjat ja katottiin leffa. Joulupäivänä meillä kävi vieraita syömässä lohta ja perunaa ja käytiin niiden kanssa kirkossa. Mun mielestä hyviä joululahjaideoita on Fazerin suklaa, villasukat ja marimekon- ja iittalan- tuotteet. Myös salmiakki, juustohöylä tai ruisleipä saattaa olla mieluisia lahjoja hosteille. Ei kannata miettii liikaa että mitä niille host-vanhemmille nyt vois jouluks ostaa, koska idea on se tärkein. Meille rakennettiin tänne kotiin myös seimi, eli kuvaelma siitä kun Maria ja Josef saa Jeesusvauvan tallissa. Seimi toi paljon joulutunnelmaa olkkariin.

Fiilikset joulusta

Joulukuun alussa täällä sato lunta noin viitisen senttiä, mut se pysy maassa yhen viikonlopun, ei yhtään enempää. Sen koommin en oo Saksassa lunta nähny, enkä usko että tuun näkemään, sillä lämpötila ulkona menee harvoin alle viiden plus-asteen. Mulle joulun viettäminen Saksassa, kodin sijaan, ei ollu niin iso juttu kun olin ajatellu. Mulla ei Suomessa ole kovinkaan paljoa jouluperinteitä joten joulu on mulle aina erilainen. Tottakai tulee ikävä kaikkia läheisiä, mut se oli yllättävän helppoa mulle.

Anna-Sofia <3

Anna-Sofia Düsseldorfissa

Anna-Sofia Düsseldorfissa

Saksa

Unohtumaton elämys

Vaihtovuosi on ainutkertainen kokemus, joka muovaa tulevaisuuttasi. Tilaa esitteemme, josta saat apua vaihto-oppilasjaksosi suunnitteluun. Varaa sitten ilmainen tapaaminen kanssamme ja tee suunnitelmastasi totta.