16:00 08th August 2019

Bachillerato – espanjalainen lukio

Kävin koulua Bachilleratossa, joka vastaa Suomen lukiota. Kouluni sijaitsee lähes Madridin keskustassa, noin puolen tunnin bussimatkan päästä kotoani. Tosin välillä matkaan saattoi kulua jopa tunti, sillä Madridissa on paljon ruuhkia sekä tapahtumia, jotka vaikuttavat liikenteenkulkuun. Bachilleratoni on suosittu Madridissa, minkä takia lähes kaikki oppilaat tulevat jostain muualta kuin kouluni lähiympäristöstä. Yhdellä parhaista kavereistani kuluu noin kaksi tuntia koulumatkaan, joten olin todella iloinen vain 30 minuutin matkastani.

Kouluni alkoi joka päivä 8.20 ja loppuu 14.15, poikkeuksena maanantai, jolloin pääsimme kotiin 15.10. Päivän aikana on yksi tauko, joka kestää 25 minuuttia. Tuntien välissä ei siis ole virallisia välitunteja, mutta lähes kaikki oppilaat poistuvat luokista käytäville juttelemaan, kunnes seuraava opettaja saapuu. Espanjassa oppilaat eivät vaihda luokkaa niin kuin Suomessa, vaan opettajat kiertävät luokista toiseen. Yleisesti ottaen koulupäivät kuluvat aika nopeasti, sillä tekemistä riittää koko ajan.

Säännöt ja läksyt

Eroja Suomen lukioon verrattuna löytyy paljon. Yksi suurimmista eroista oli kouluni koko. Kouluni kampuksella on lukio sekä Eso (vastaa Suomen yläastetta). Yhteensä oppilaita on noin 2000. Sääntöjä bachilleratossa on myös paljon enemmän kuin lukiossa. Esimerkiksi koulun alueelta poistuminen on kiellettyä. Kampus, jossa kouluni sijaitsee on aidattu, ja porteilla on aina henkilöitä valvomassa, ettei kukaan poistu ilman lupaa. Lisäksi kännykän käyttö koulun alueellani on kiellettyä, ja kännykän käytöstä voi jopa joutua erotetuksi viiden päivän ajaksi. Myöskään syöminen ja juominen tunneilla ei ole sallittua, eikä sisällä oleskeleminen välitunnin aikana. Loppujen lopuksi sääntöihin tottuu, ja kun kaikki toimivat samalla tavalla, on ilmapiiri yllättävän rento.

Lukuvuosi on täällä jaettu 3 osaan, ja jokaisen trimesterin loppupuolella meillä on paljon kokeita. Varsinaisia koeviikkoja ei ole, vaan opettajat päättävät itse, milloin haluavat pitää kokeensa. Espanjalaiset opiskelevat todella paljon, ja viikolla kaikki vapaa-aika käytetään opiskeluun. Koulustani löytyi myös paljon mahdollisuuksia koulupäivän jälkeisiin aktiviteetteihin. Näitä ovat muun muassa teatteri-, musikaali-, ihmisoikeus- ja taidekerhot. Koulun tarjoamat aktiviteetit eivät ole kuitenkaan yleisiä Espanjan kouluissa.

Millaista on olla vaihto-oppilas bachilleratossa?

Useasti ajatellaan, että vaihto-oppilaan ei tarvitse tehdä koulussa yhtään mitään, ja kavereita saa helposti, koska ihmiset ovat kiinnostuneita vaihtarista. Se kuinka paljon oppilaalta vaaditaan, riippuu todella paljon koulusta. Itse jouduin tekemään kaikki samat tehtävät kuin muutkin oppilaat, ja palauttamaan ne ajallaan. Toisella kielellä opiskeleminen oli ensimmäisten kuukausien aikana vaikeaa, ja koulutyöt voivat aiheuttaa paljon stressiä. Ensimmäiset kuukaudet koulussa olivat todella tylsiä, koska en ymmärtänyt tunneilla yhtään mitään, ja näin ollen en voinut osallistua yhtään. Myöskään kavereiden saaminen ei ollut helppoa, vaan siinäkin piti tehdä eforttia. Espanjalaiset ovat kuitenkin avoimia ja ystävällisiä, joka auttaa vähän kavereiden saamisessa. Päivä päivältä ymmärsin enemmän koulussa ja tutustuin kavereihini paremmin, mistä olin todella iloinen. Kouluun on kiva mennä, kun tietää näkevänsä kavereita siellä!

Mirva

 

Mirva Madridissa

Mirva Madridissa

Espanja

Unohtumaton elämys

Vaihtovuosi on ainutkertainen kokemus, joka muovaa tulevaisuuttasi. Tilaa esitteemme, josta saat apua vaihto-oppilasjaksosi suunnitteluun. Varaa sitten ilmainen tapaaminen kanssamme ja tee suunnitelmastasi totta.