8:31 24th October 2017

Koulu

Koulujen välinen ero Suomessa ja Espanjassa on suuri, mitä osasinkin olettaa. Tietyt asiat ovat kyllä harvinaisen outoja minun suomalaisille silmilleni, enkä meinaa millään tottua kovaääniseen kelloon tai välitunnittomiin koulupäiviin.

Espanjan julkisessa koulujärjestelmässä on neljä tasoa. 1. on paras ja 4. on huonoin. Opiskelen 1. tasolla ja luokkani on ihana ja tulen juttuun jokaisen kanssa todella hyvin ja jokainen haluaa taata minulle hyvän olon, mikä on minusta sydäntä lämmittävää. Ensimmäisellä viikolla luokkatoverini ottivat tavoitteekseen opettaa minulle espanjan kieli kuukauden sisällä. Mikä on tärkeintä he haluavat olla ystäviäni ja ovat kiinnostuneita minusta. Yksin jääminen oli yksi suurimmista huolistani tänne tullessani. Onneksi oma luokkani pyyhki ne huolet pois. Minulla on onnekas olo, sillä olen kuullut, että kaikilla vaihto-oppilailla näin ei ole, mutta joka päivä on aina parempi jokaiselle meistä.

Olen käynyt nyt koulua täällä Alcobendaksessa noin kaksi viikkoa ja alan saamaan, pikku hiljaa rytmin omiin arkipäiviini. Opiskelen julkisessa koulussa, joka sijaitsee 15 minuutin kävelymatkan päässä, minne siis´kävelen joka arkipäivä. Ensimmäisenä koulupäivänä minulle suuri shokki oli, että aurinko ei ehdi nousta ennen kuin menen kouluun. Koulunpäiväni alkavat kello 8.10 ja loppuvat 14.05, mutta espanjalaiseen kaikki tapahtuu myöhässä, joten voisin jopa sanoa, että koulu alkaa aikaisintaan 8.15. Tunnit kestävät 55 minuuttia eikä tuntien välissä ole virallista välituntia, joka on ehkä yksi suurimmista eroista Suomen kouluihin. Normaalisti oppilaat eivät vaihda luokkaa vaan opettajat, (paitsi jos seuraava tunti on erikoisempi aine, kuten musiikki tai tietotekniikka, missä tarvitaan erikoisvälineitä), joten oppilailla on pieni hengähdystauko milloin menemme käytävälle keskustelemaan ja seuraamaan milloin opettaja ilmaantuu paikalle. Keskellä päivää meillä on 25 minuutin tauko, milloin saa syödä omia eväitä tai saa ostaa eväitä koulun omasta kahvilasta. Olen aina arvostanut kouluruokaa Suomessa, mutta täällä näen kuinka mahtavaa se oikeasi on. Saamme monipuolista terveellistä ruokaa Suomessa, kun täällä kahvilassa myydään churroja suklaapäällysteellä, patonkeja perinteisellä lihatäytteellä ja sipsi- ja karkkipusseja.

Toinen iso ero täällä on vessat. Meitä varoitettiin niistä Barcelonan leirillä, mutta en silti ollut valmistautunut tähän. Vessan ovia ei saa lukkoon ja jotkut ovet eivät pysy edes kiinni ilman niiden pitelemistä. On normaalia, että vessoissa ei ole istuimia tai vessapaperia. Vessapaperia ei ole kouluissa kuulemma sen takia, koska muuten oppilaat alkaisivat tehdä ilkivaltaa niiden kanssa. Tosin 90% tytöistä ei käytä vessaa vessan takia vaan peiliselfieiden takia! Aina jossain vaiheessa päivää porukka tyttöjä kerääntyy vessaan ja ottaa yhdessä hauskoja kuvia kavereidensa kanssa. Kuvien otto täällä on muutenkin todella yleistä ja hauskaa ajan vietetä uusien kavereideni kanssa<3.

Julkisissa kouluissa ei käytetä koulupukua, toisin kuin yksityisissä. Tyyli on vapaa ja täällä ei tuomita yleensä vaatteiden tai ulkonäön perusteella. Suurin osa tytöistä ei käytä meikkiä, tai käyttää todella vähä. Koulusta löytyy monia ihmisiä jolla on paljon lävistyksiä ja värikkääksi värjätyt hiukset. Ihmisiä oikeasti löytyy joka junaan ja se on minusta hienoa koulussani. Kännyköiden käyttö on todella kiellettyä koulussa, mutta oppilaat tai osa opettajista ei siitä välitä. Toinen vastapuoli opettajista ottaa kännykän pois ja saat sen takaisin, vasta kun vanhempasi tulevat hakemaan sen kansliasta. Tuntien välissä kännykän käyttö on toki sallittua, joten kaikilla se on mukana koulussa. Olen kuullut muilta vaihtariystäviltäni, että heidän kouluissa on ehdoton kielto tuoda kännykkää edes kouluun. Tämä tekijä siis vaihtelee eri koulujen välillä. Kännykkä on melkein pakollinen tarve vaihtareille, sillä se helpottaa kommunikaatiota todella paljon sen sisältämien kääntäjien ansiosta.

Jok’ikinen oppitunti on tietenkin espanjaksi. Joten miten kuvitella saattaa tunnit ovat vaikeita ymmärtää. Onneksi luokkakaverini auttavat minua pysymään kärryillä. Astetta vaikeammaksi tekee vielä se, että suurimmassa osassa kertoja opettaja kertoo suullisesti vihkomuistiinpanot, ja kun olen vasta-alkaja kielen kanssa, en pysty kirjoittamaan asioita ylös, sillä puhe on todella nopeaa joka on tyypillistä espanjan kielelle. En kuitenkaan heitä tunteja hukkaan vaan kuuntelen ja yritän poimia tuttuja sanoja puheesta ja samalla opiskelen uusia sanoja sanakirjasta.

Olen kuitenkin todella tyytyväinen kouluuni ja iloinen asemastani. Minun ympärilläni on todella mukavia ihmisiä ja nautin olostani koulussa.

Aliisa Madridissa

Aliisa Madridissa

Espanja

Unohtumaton elämys

Vaihtovuosi on ainutkertainen kokemus, joka muovaa tulevaisuuttasi. Tilaa esitteemme, josta saat apua vaihto-oppilasjaksosi suunnitteluun. Varaa sitten ilmainen tapaaminen kanssamme ja tee suunnitelmastasi totta.