Menin koulun kanssa laskettelumatkalle Kosciuszko kansallispuistoon, Perisher laskettelu keskukseen. Se on noin 5 h ajomatkan päässä Wollongongista, kaupungista, jossa asun.
Koulu järjesti matkan year 9 oppilaille, mutta mut kutsuttiin mukaan reissuun koska vaihtarit aina kutsutaan kaikenlaisille matkoille. Tää laskettelumatka oli tosiaan elokuun lopulla eli ihan Australian talven lopulla. Ennen kun saavuin Australiaan en edes tiennyt että täällä on lunta! Hirveen kylmä ei kuitenkaan ollut, maksimissaan -5°C aamuisin. Päivän mittaan sää rupes lämpenemään ja oli aika lämmin.
Monet australialaiset ei oo koskaan nähny lunta ja tää reissu oli monelle ensimmäinen kerta kun näkee lunta. Täälläpäin missä mä asun ei nimittäin lämpötila putoo usein alle +7°C edes talvisin. Vuoret on täällä yli 2000 m korkeita joten laskettelurinteet oli myös hyvät. Lumi ei tietenkään ollut samanlaista kun Suomessa, täällä se on pehmeämpää kun ei lämpötilatkaan mene niin alas.
Lähettiin maanantaina aikasin ajamaan kohti laskettelukeskusta ja pysähdyttiin pari kertaa ennen kun saavuttiin perille. Majotuttiin sellasessa keskuksessa noin 30min laskettelurinteistä.
Olosuhteet koulumatkalla ei olleet ihan samanlaiset kun on Suomessa tottunut. Kaikki nukuttiin samassa isossa huoneessa kerrossängyissä ja tuotiin omat astiat ja tiskattiin ne kun oli syönyt. Suurin osa päivästä kuitenkin vietettiin laskettelemassa. Ekana päiävnä käytiin vaan vuokraamassa sukset ja sauvat, monot, kypärä ja toppavaatteet. Lumilautailu ei ollut vaihtoehtona koska sattuu kuulemma liian monta tapaturmaa. Illallisen jälkeen pakattiin sandwichit mukaan seuraavalle päivälle lounaaksi. Illalla nukkumaanmeno aika oli 9:30pm ja aamuisin herättiin 6am.
Lasketeltiin kolmena päivänä ja ensimmäinen päivä alkoi laskettelutunnilla klo 9 am. Ennen laskettelurinteille pääsyä meidän piti ottaa skitube, sellanen juna joka vei meijät korkeemmalle josta päästiin suoraan laskettelemaan. Kun päästiin huipulle, sää oli tosi tuulinen ja satoi lunta, ei paras sää lasketteluun. Meijät jaettiin ryhmiin, kokeneet ja ekakertalaiset. Mä menin kokeneiden kanssa mutta kävi kuitenki aika tylsäks ku siellä opeteltiin vielä miten lasketella kunnolla. Mun opettaja näki et mul oli tylsää nii se tuli sit hakee mut laskettelemaan opettajien kanssa. Opettajat oli hyviä laskettelemaan ja se oli ihan kivaa kun ne näytti mulle erilaisia paikkoja ja rinteitä.
Laskettelutuntien jälkeen meillä oli lounas ja sitten oli vapaa-aikaa 4 h. Mun koulussa on myös toinen vaihtari Chilestä ja se osas kans lasketella nii laskettelin sen kaa vapaa-ajalla. Kaikki kerääntyi takas samaan paikkaan vapaa-ajan jälkeen mistä lähettiin aamulla ja sitten otettiin skitube takasin alas ja siitä sitten bussilla keskukseen missä majotuttiin.
Seuraava aamu alkoi samalla tavalla, herättiin ja lähettiin laskettelemaan. Meillä oli ekana vapaa-aikaa 2 h jonka jälkeen laskettelutunnit. Menin suoraan opettajien kanssa joten ei tullu tylsää. Mentiin uuteen paikkaan laskettelemaan missä ei käyty edeltävänä päivänä ja jotenkin onnistuin eksymään joukosta. Soitin sitten koulun numeroon ja ne sai opettajan hakemaan mut sieltä mihin olin eksynyt. Matkalla ylös hissillä me nähtiin wombat kävelemässä keskellä rinnettä! Tämän jälkeen oli taas 2h vapaa-aikaa ennen paluuta.
Seuraavana päivänä oli sama päiväohjelma, mutta tällä kertaa menin laskettelutunnille koska mentiin hyppyreihin kokeneiden ryhmän kanssa. En oo hirveen hyvä hyppyreissä mut oli kiva oppia miten hyppyristä hypätään. Tämä oli vika päivä ja seuraavana päivänä lähdettiin takasin.
Oon tosi onnellinen että menin tälle matkalle ja sain kokea laskettelua Australiassa! Kannattaa aina edes harkita koulun järjestämille matkoille menoa koska usein ne on tosi hauskoja ja pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin!